Menneitä

Tukkateatterin ensimmäinen esitys vuonna 1999 kertoi Kalevalaa nuorten näkökulmasta. Myöhemmissä esityksissä on säilynyt halu herättää kiinnostusta nuorten aikuisten keskuudessa, usein myös yhteys kansanperinteeseen.

Uusia näkökulmia ei ole kaihdettu. Tukkateatteri on kantaesittänyt aikamme suosituimpiin kuuluvien fantasiakirjailijoiden tekstejä. Fantasiaa kansanperinteeseen yhdisti myös TV 2:n lastensarja Syrhämä, jonka teossa Tukkateatteri oli mukana.

Lastenesityksiä on ollut ohjelmistosta lähes puolet. Teatteri on kiertänyt ahkerasti, festivaaleja ulkomaita myöten. Koska omaa tilaa ei ole, paikallaan pysyvienkin esityksien esityspaikat ovat vaihdelleet. Suinkaan aina esityspaikkana ei ole ollut teatteritila.

Dramatisoinnit ovat olleet yleensä omia. Kuten historiikkia selaillessa voi huomata, vaikeitakaan tekstejä ei ole kaihdettu. Joukossa on tinkimättömästi toteutettuja klassikkoja, toisinaan runomuodossa.

Suurin osa "tukkalaisista" on Tampereen yliopiston draamalinjan kasvatteja. Myöhemmin mukaan liittyi Tampereen teknillisen yliopiston ilmaisukykyisintä väkeä. Musiikin suhteen on usein tehty yhteistyötä etnomusikologian opiskelijoiden kanssa. Nykyään suuri osa jäsenistä on jo valmistunut opinahjoistaan.

Menneitä

Tukkateatterin logo Tukkateatteriyhdistys ry
PL 439,33101 Tampere
041 440 5022
www.tukkateatteri.fi
hallitus(ät)tukkateatteri.fi

Käyntiosoite: Tammelan puistokatu 29